Mikko Välttilä Laatikon ulkopuolella on usein hyviä ajatuksia!

Kaikki blogit puheenaiheesta Oikeusvaltioperiaate

Puigdemont vapaaksi - Saksa on näemmä oikeusvaltio

Saksalainen oikeusistuin on vapauttanut Carles Puigdemontin. Oikeus ei nähnyt syytä luovuttaa häntä Espanjan inkvisiittorille perustuen maanpetos- tai kapinasyytteeseen. Puigdemontin ei katsottu syyllistyneen sellaisiin tekoihin, jotka edellyttävät vangitsemisen lisäksi luovutusta. Puigdemontin on kuitenkin maksettava 75.000€ takuuraha. Saksa on osoittanut olevansa todellinen oikeusvaltio, josta rohkeudesta se ansaitsee kiitoksen ja kunnioituksen. Olisipa Suomen valtion oikeuskoneistolla ja poliitikoilla ollut rohkeutta samaan. Meidän vellihousumme eivät tähän kyenneet.

Onko sote- ja maakuntauudistus EU:n oikeusvaltioperiaatteen mukainen?

 

"Oikeusvaltioperiaate ja unionin oikeusjärjestys"

 

Oikeusvaltioperiaate on oikeudellisesti sitova perustuslaillinen periaate. Se on yksimielisesti tunnustettu yhdeksi niistä perusperiaatteista, jotka ovat olennainen osa EU:n ja Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden perustuslaillisia järjestelmiä.

#MinäEn

Seuraavasta aiheesta olisi parasta pysytellä mahdollisimman kaukana jokaisen miespuolisen henkilön, ja luoja minua auttakoon, jos obskuriteettini loppuu tähän juttuun. Mutta jokin, sanottakoon sitä vaikka arvopohjaksi, estää kokonaan sivuuttamasta Yhdysvalloista alkanutta seksuaalisen häirinnän ja ahdistelun vastaista #metoo -kampanjaa. Se ei sitä paitsi enää ainakaan Suomessa näytä rajoittuvan pelkästään seksuaaliseen aspektiinsa, kuten näkyy elokuvaohjaaja Louhimiehen tapauksesta. 

Lemmikkipolitiikan ongelma yhdessä lauseessa

Olen suhtautunut kriittisesti lemmikkien tilanteeseen ja jakanut useiden eläinlääkärien huolta aiheesta. Tilanne on kovaa vauhtia pahenemassa ja keskustelukommentit Ylen jutussa osoittavat vahvaa polarisoitumista. Päivän Iltalehti tarjoaa kansanedustaja Satu Taavitsaisen (SD) suulla inhorealistisen tiivistelmän.

90-luvun lama - totuuskomissio vai ei?

Laman epäoikeudenmukaisuuksien uhrit vaativat totuutta esiin. Oikeudellisesti useimmat tapaukset ovat vanhentuneita, eli tuomioita ei voi jakaa. Se ei uhria lämmitä, hän haluaa totuuden kaikkien nähtäville. Tuoreeltaan Satakunnan Kansan toimittaja, kuten muutamat kollegansakin, hyökkäsi tunteikkaasti vastaan.

 

Miksi häirintäsyytteet vasta nyt?

Moni on ihmetellyt, miksi elokuvaohjaaja Lauri Törhöseen kohdistetaan valtava syytösvyöry vasta nyt, kun teoista on jo kulunut vuosikymmeniä.

Vastaus on helppo, mutta ikävän kuuloinen.   

Vuosikymmeniä sitten näyttelijä saattoi päästä elämänsä rooliin ja julkisuuden valokeilaan alistumalla törkeään käytökseen, ja nyt ehkäpä samainen näyttelijä pääsee elämänsä rooliin käänteisellä tavalla, Metoo-spektaakkelissa.

Mutta tietenkään en voi tuomita näyttelijöitä siitä, että toimivat oman etunsa mukaan. Se jos mikä on inhimillistä.

Onko Suomi-neito antautunut?

Valtaeliitiltä näyttävät unohtuneen valtiovallan päätehtävät. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että muslimiterroristeja "pyritään auttamaan normaaliin elämään"?

Samoin näyttää hämärtyneen moraalinen arviointikyky siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.

– Suomeen palaaville Isis-taistelijoille esitetty ”ohituskaistaa” sosiaalipalveluihin, uutisoi Ilta-Sanomat keskiviikkona.

Suomessa siis ei haluta vaikeuttaa tuulivoimayhtiöiden toimintaa

”Kun tuulivoimayhtiöt yrittävät moraalittomasti haitat tietäen rakentaa jopa 300 metrin päähän asutuksesta ja lomamökeistä teollisia tuulivoimalaitoksia, on oikeusvaltiossa oltava väylät joiden kautta asukkaat saavat oikeutta yli kunnan poliittisten ja osaamattomien päättäjien.

Tuulivoimateollisuuden ongelmat ovat siis hätiköity syöttötariffipäätös ennen ohjeistuksia ja asetuksia. Ongelmaa yritetään nyt purkaa lupamenettelyjä purkamalla, haittavaikutuksilta silmät ummistaen.”

 

Hillotolpalta rytisee - uudistushuuma ei lopu

Aina kun hallituksen kolme kovaa pääsevät yhdessä ääneen silloin puheenparret pehmistyvät. Kuullaan kaunojuttuja, että hyvin menee mutta käytännössä kuristusotteet kovenevat entisestään. Helppoa se onkin sillä Suomessa on paljon puolustuskyvyttömiä ihmisiä, joita voi sortaa. Juuri heidän ihmisyyttään piti puolustaa ja tasoittaa elämisen oikeuksia ja kuluja sotella.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä