*

Mikko Välttilä Laatikon ulkopuolella on usein hyviä ajatuksia!

Kaikki blogit puheenaiheesta Kaupat

Pienet kaupat joutumassa yhä ahtaammalle

Hallituksen esitys.

Uutinen (STT 8.12.16) Uutisoitu mm. Lapin Kansa ja Savon Sanomat.

Hallitus esittää entistä suurempien  vähittäiskauppojen rakentamista. Jopa 4000 nelötä.

Asiaa perustellaan mm. kaupan ja kilpailun tehostamisella. Myös kustannustehokkuus mainitaan.

Hanna Sarkkinen (vas) mainitsi eduskunnan täysistunnossa: Tämä jatkaa pieniä kauppoja puuduttavaa kehitystä, jonka kauppojen vapaa aukiolo aloitti.

Duapolin palautuspullohuijaus

Kun bonususkollinen ja ruuan ylikorkean hinnan takuumies, Sami Suomalainen ostaa virvoitusjuomaa niin hän maksaa juomastaan täyden hinnan ja saa täyden bonuksen. Tämä siis, mikäli Sami muistaa ostaa juomansa rakkaasta lähiprismasta tai citymarketistaan. Tai näiden supermarkettien kalliimmista pikkuveliliikkeistä joihin hakeudutaan keskittämisen ilosta kuin kärpänen hunajakakkuun.

Jälleen suunitelmia oluen myynnin rajoittamiseksi.

Hölmöläisten hommia, samalla, kun osa hallituksen porukoista suunnittelee kauppojen aukioloaikojen pidentämistä ja jopa vapauttamista, niin toinen porukka suunnitteleekin samalla pienille kaupoille ja kioskeille entistä kurjempia aikoja.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä