Puolitin lihankulutukseni -enkä luopunut yhtään mistään

Olen ollut lihan suurkuluttaja. En ole koskaan laskenut paljonko sitä olen syönyt, mutta reippaasti kuitenkin.

Pikku hiljaa ruokavalioni alkoi kuitenkin muuttua. Annoskoot pienenivät, leivälle tuli kahden meetvurstisiivun sijaan yksi, tai ei lihaa ollenkaan. Pitsan päälle tulee nykyään kasviksia ja vaikka katkarapuja aiemman parin-kolmen lihalaadun sijaan ja niin edelleen.

Kaikki on käynyt vähän kuin vahingossa. En ollut edes itse ymmärtänyt tapahtunutta ennen kuin tänään. Grillasin sesongin ensimmäisen lihan, niinkuin varmaan tehtiin monessa muussakin suomalaiskodissa. Meillä grilliin pääsi possun sisäfile. Olin sitä itsekasvatetusta siasta säästänyt juuri tähän hetkeen. Grillasin sen ja se oli ah-niin-hyvää!!! Ja silti siitä jäi puolet syömättä kun perhe lopetti ateriansa, pari vuotta sitten ei olisi jäänyt. Aloin oikein miettiä että mitä me syömme nykyään ja tulin siihen tulokseen, että ihan samoja juttuja kuin ennenkin, mutta lihan osuus vain on pienentynyt. Ei se loppu sisäfile toki roskiin päätynyt, siitä tulee huomenna osa ateriaa. Tai sitten leivänpäällinen.

Ja kyllä, kyllä minä välillä vedän kunnon lihaöverit jos vaikka onnistun tekemään huippuhyvät lihapullat. Mutta sitten taas on välillä kasvispäiviä jolloin lihaa ei kulu lainkaan.

Arvatkaas mitä? En olisi ikinä suostunut muuttamaan ruokavaliotani jos joku olisi minun käskenyt tehdä niin. "Älä tule minulle kertomaan mitä minun tulee syödä!" on vahvana sielussani, niinkuin varmaan suurimmalla osalla meistä ihmisistä. En varsinkaan olisi onnistunut, jos olisin yrittänyt kieltäytyä lihasta. Mutta tällä lailla vahingossa, jälkikäteen asian todeten, muutos tuntuu hyvältä. Saatan jopa olla vähän innoissani ja jatkaa lihan kulutuksen vähentämistä. Ikinä siitä kokonaan luopumatta.

Sitten aloin ajatella asiaa laajemmin: varmasti minuun on vaikuttanut jatkuva yhteiskunnallinen keskustelu siitä, että lihan syöntiä tulisi vähentää. Mutta se keskustelu, siitä haluaisin silti sanoa aika monta asiaa. Se on nimittäin luokatonta.
Suurinta ääntä siinä pitävät marginaalit: Obelixina suupielet rasvaa tihkuen villisikaa mässäilevät lihansyöjät ja telaketjuvegaanit. Kummankaan tavoite ei ole saattaa maailman lihankulutusta tasolle jossa se olisi kestävää. Eikä kummankaan tavoitteena ole myöskään saada sitä jäljellejäävää tuotantoa mahdollisimman ympäristö- ja eläinystävälliseksi. Osasto Obelix haluaa lihansa runsaana ja halpana. Osasto telaketju näkee kaiken eläinperäisen murhana.

Käy siinä sitten järkevää keskustelua siitä mikä olisi sopiva määrä ja miten se tulisi tuottaa.

Siis keskustelua siitä, mikä riittää. Mikä on TARPEEKSI?

Koska suurin osa ihmisistä seuraa tätä väittelyä, jankkaamista, epätietoisena. He haluavat vain tietää kuinka paljon ja minkälaista lihaa he voisivat syödä, jotta maapallo olisi olemassa vielä lapsenlapsillekin. He haluavat tietää mitä heidän pitää tehdä, jotta olisivat tehneet TARPEEKSI. Eikä sen tiedon saavuttamista auta yhtään loanheitto Obelixin ja telaketjuvegaanin välillä.

En minäkään tiedä mikä on tarpeeksi, tuskin tietää kukaan. En ainakaan ole nähnyt uskottavaa tutkimusta jossa aukottomasti osoitetaan sopiva lihantuotannon määrä. Paljon on tehty tutkimuksia joiden raporteissa osoitetaan nykyistä kasvispainotteisemman ruokavalion olevan hyväksi paitsi ihmiselle, myös maapallolle. Ei niissäkään kerrota mikä olisi oikea määrä lihaa jaettuna koko ihmiskunnalle. Nolla se ei ole, siitä ollaan melko varmoja, muttei se ole nykyiset määrätkään. Ja juuri tämä epätietoisuus lienee syynä tämän keskustelun mahdottomuudelle. Monet tilastot kertovat esimerkiksi tämänhetkisen lihateollisuuden hiilidioksidipäästöt. Mutta kun lihaa voidaan tuottaa niin monin eri tavoin. Kestävästi ja mahdottoman kestämättömästi, tuhlaten ja tuhoten, mutta myös säästäen ja jopa tuhoja korjaten. Tästä asiasta meillä ei vain ole tietoa.

Oman mutkansa matkaan tiedonhankinnassa tekevät vielä nuo samat Obelix ja telaketjuvegaani. Keskustelun ääripäät siis. Omista, lähinnä aatteellisista, lähtökohdistaan he ovat kyseenalaistamassa tutkimuksen toisensa perään jos sen tulos ei heitä miellytä, eivätkä tutkijatkaan aatteellisuudelta voi kokonaan välttyä.

Maataloustuottajatkin haluaisivat tietää mikä on tarpeeksi. Mikä on riittävän pieni hiilijalanjälki ruoalle? Mikä riittävä eläinten hyvinvoinnin taso? Paljonko on hyväksyttävissä oleva vesistökuormitus? Entä kemikaalikuormitus? Heitä olennaisena osana tätä palettia vaivaa vielä yksi murhe: He ovat tehneet jo hyvin paljon, muuttaneet toimiaan ja parantaneet tekemistään, mutta mikään ei tunnu riittävän. Mikä on heiltä tarpeeksi?

Ja itseasiassa: kun me ihmiskunta nyt yhtenä rintamana torjumme koko ilmastonmuutoksen, meidän pitää asettaa itsellemme päästökiintiö. Raja, jonka alla meidän on pysyttävä. Kuinka suuri osa kasvihuonekaasupäästöistä sen kiintiön sisällä saa olla ruoan tuotannosta? Kuinka paljon sallimme itsellemme muuta kuin välttämättömän, eli ruoan ja lämmön? Mikä on tarpeeksi? Ja minkä kustannuksella?

Itse siis olen vahingossa puolittanut lihankulutukseni. En silti koe tehneeni ollenkaan tarpeeksi.

 

 

MikkoVlttil
Somero

Minä olen somerolainen ruokayrittäjä. Toimitan ruokaa suoraan maatiloilta kuluttajalle Eggspress- verkkokaupan ja Pieni Ruokakauppa -kotiinkuljetuspalvelun kautta.
Poliittisesti olen joskus määritellyt itseni "oikeistolaiseksi viherliberaaliksi".
Tässä blogissa aion kertoa mielipiteitäni paitsi kaikesta ruokaan, maatalouteen ja yrittäjyyteen liittyvästä, myös satunnaisesti muista aiheista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu