Totuuksia ruokakeskusteluun

Ihan mahtavaa, että ruoasta ja sen eettisyydestä sekä ekologiasta keskustellaan. Heitänpä siis lusikkani soppaan. 

Suureksi osaksi vegaanihaasteen ja sen joissakin tahoissa aiheuttaman mielipahan vuoksi tällä hetkellä väännetään siitä, kuka saa sanoa ja mitä. Ja kenen argumentit ovat oikeita ja vääriä. Ja kuka on oikeassa. Viittaan tässä blogiväittelyyn, jota käyvät Mikko Kärnä, Suvi Auvinen, Jukka Vornanen ja nyt viimeisimpänä Timo Kilpiäinen.

He yrittävät kukin osoittaa jonkun tai kaikkien olevan väärässä.

Mitäs kun minä väittäisin kaikkien olevan oikeassa? Tämä vaatinee perusteluja. Perusteluna heitän huomion siitä, että meikäläinen ruokakeskustelu pyrkii yhden totuuden etsintään ja toisten teilaamiseen eikä edes YRITÄ löytää ratkaisuja asioihin. Kaikki tarkoittanevat hyvää, mutta jokaisen agenda on värittynyt aatteellisesti ja poliittisesti. Totuus jää jalkoihin. 

En yritä väittää omistavani jotain suurempaa totuutta tässä asiassa, mutta haluan työntää keskusteluun mukaan faktoja, joilla voitaisiin päästä keskustelussa eteenpäin. Tämä alkaa nimittäin puolin ja toisin muistuttaa sitä kuuluisaa "totuuden jälkeistä" ajattelua.

Kuitenkaan ei yhtä totuutta ole olemassakaan. On tapoja tuottaa ruokaa ja tapoja syödä. Jotkin tavat sopivat joillekin alueille aiheuttamatta sen kummempaa ongelmaa, mutta jossain toisessa ilmastossa tai yhteiskunnassa ne ovat kestämättömiä. Esimerkiksi naudanlihan tuotantoa arvosteltaessa käytetään usein argumenttina sen vesi-intensiteettiä. Se onkin varsin relevantti luku siellä, missä peltoja joudutaan kastelemaan rehun kasvattamiseksi. Toisaalta pohjoisessa Euroopassa, jossa sadanta on suurta, tuolla luvulla ei ole mitään käytännön merkitystä. Monien ihmisravinnon kasvien kanssa tilanne on sama. 

Samoin karjaa voidaan kasvattaa niin, että sen vaikutus ympäristöön on diversiteettiä lisäävä ja ilmastonmuutosta VÄHENTÄVÄ. Mutta toisaalta sitäkin vain tietyin ehdoin eikä kaikilla alueilla. 

Tähän keskusteluun ei ole vielä tuotu jakolinjaa luomu-ei luomu. Siinäkin usein luomun puolustajat jakavat tutkimustuloksia, joissa luomulla päästään samoihin, ellei parempiin satoihin kuin ns. tehomaataloudella. Siinäkin unohdetaan ilmastolliset tekijät. Alueella jossa sadon ensimmäinen niukkuustekijä on sadevesi, luomulla päästään helposti samoihin tuloksiin, koska maksimisadon vaatima ravinnemäärä on helppoa maaperään tuottaa. Meillä Suomessa rajoittavia tekijöitä on kasvukauden lämpösumma ja ravinteet. Tämä siis vain esimerkkinä keskustelun vaikeudesta, ei väitteenä luomun puolesta tai vastaan.

Jotta pääsisimme edes joskus johonkin järkevään tulokseen keskustelussa ihmiskunnan ruokkimisesta, 
meidän pitäisi löytää yhteinen sävel edes jostain. Niin kauan kuin aktivistejen salakuvausiskut ovat joidenkin keskustelijoiden totuus ja toisaalta sokea usko kotimaisen maataloutemme puhtauteen ja kauniuteen toisten, emme pääse tuloksiin.

En jaksa lakata hämmästelemästä sitä, kuinka suomalainen kulttuuri antaa ihan kaikkien syyttää suomalaista ruoantuottajaa ihan kaikesta. Ihan oikeasti. Tuntuu, että kun alkaa maanviljelijäksi, antaa kaikille luvan lyödä potkia ja sylkeä päälle. Tämä on puhtaasti kotoinen ilmiö. Euroopassa varsinkin ollaan keskimäärin ylpeitä omasta ruokakulttuurista ja tuotannosta. Suomessa maanviljelijää ja sen ruoan tuottajaa pidetään yhteiskunnan loisena joka ei muuta tee kuin tuhoaa ympäristöään. Tässä ihan varmasti iso vika on maanviljelijöissä itsessään, mutta ei varmasti isoin. Miksi ihmeessä meillä suhtaudutaan ruokamme tuottajiin näin?

Tarjoan tässä ehdotuksia hyviksi lähtökohdiksi kaikille jotka keskusteluun haluavat osallistua:

– Yhtä ja ainoaa tapaa ruokkia koko ihmiskuntaa ei ole.

– Lihansyöntiä tulee vähentää rajusti. Se on melko kiistatta todistettu fakta.

Mikä sopii yhdelle alueelle, ei sovi toiselle.

– Suomalainen maatalous ei ole puhdas pulmunen.

– Suomalainen maatalous on maailmanvertailussa silti poikkeuksellisen vastuullinen.

– Suomalainen maatalous ei osaa hyödyntää omia vahvuuksiaan vientimarkkinoilla.

– Ei ole ekologisesti järkevää syöttää ihmisille suomalaista tomaattia helmikuussa, vaikka se olisikin taloudellisesti mahdollista.

– Ei ole ekologisesti järkevää syöttää soijaa eläinten rehuksi täällä, missä se ei kasva vaikka se olisikin taloudellisesti kannattavaa.

– On mahdollista olla sekasyöjä jonka ruokavalio on hyvinkin eettinen ja ekologinen.

-Keskustelussa ei ole voittajana poliittinen kanta tai muu aate tai jokin valtio. Voittaja tai häviäjä on koko maapallo.

 

MikkoVlttil
Somero

Minä olen somerolainen ruokayrittäjä. Toimitan ruokaa suoraan maatiloilta kuluttajalle Eggspress- verkkokaupan ja Pieni Ruokakauppa -kotiinkuljetuspalvelun kautta.
Poliittisesti olen joskus määritellyt itseni "oikeistolaiseksi viherliberaaliksi".
Tässä blogissa aion kertoa mielipiteitäni paitsi kaikesta ruokaan, maatalouteen ja yrittäjyyteen liittyvästä, myös satunnaisesti muista aiheista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu