Minun perheeni, lastensuojelun asiakas.

Kauniina elokuisena päivänä ajelin Porvoon moottoritiellä kananmuniani kuskaten. Puhelin soi ja vaimo kertoo itkuisena, että hän on matkalla sairaalaan kahdeksankuisen poikamme kanssa. 
Myyntireissut jäivät sikseen ja kolmen tunnin kuluttua olin Turussa, yliopistollisen keskussairaalan ensiapupoliklinikalla pitelemässä sylissäni poikaa, joka oli juuri oksentanut kaiken, mitä oli pystynyt syömään.

Mitä oli tapahtunut? Vaimo oli vaihtanut kuopukselle vaippaa ja tyyppi oli päättänyt kääntyä vatsalleen sillä yhden sekunnin ajanjaksolla, kun vaimo oli laittanut likaista bodya pyykkikoriin. Poika kääntyi ja syöksyi lattialle. Sairaalassa tutkittiin ja tutkittiin, kunnes viimein huomattiin, että poika ei käytä toista jalkaansa. Yöllä otettiin vielä uusia röntgenkuvia ja todettiin reisiluun murtuneen.

Kamala onnettomuus, kivustaan oksentava vauva, huolesta sairaat vanhemmat, nukkumaton yö, hätääntyneet sisarukset. Kamalaa. Ihan helvetin kamalaa. 

Nyt, kun lopputarkastus tapaturmasta on takanapäin ja poika kaikinpuolin terveeksi todettu, ajattelin kertoa omat kokemukseni siitä asian toisesta puolesta. Uusi lastensuojelulaki nimittäin lähtee isolla vaihteella pykälään, kun alle yksivuotiaalla murtuu luu. Sairaalasta otetaan välittömästi yhteys poliisiin ja kotipaikkakunnan sosiaalivirastoon. Ja ei, se ei ole tiedustelu, vaan lastensuojeluilmoitus ja tutkintapyyntö. Kovimmat mahdolliset lääkkeet, mitä virkakoneistolla on tarjota lastensuojelussa. 
Siinä hetkessä, kun kuopus kääntyi hoitopöydällä ja tippui, meidän perheestämme tuli lastensuojelutapaus. 

Sairaalassa homma meni niin, että ennen kotiutusta kansamme kävi keskustelemassa sosiaalikuraattori. Sen lisäksi oli kokous, jossa oli paikalla vastuuhoitaja, hoitava lääkäri, pediatrian ylilääkäri, hänen assistenttinsa ja sitten se sosiaalikuraattori ja tietysti me, vanhemmat. Kuraattori oli etukäteen kertonut asioiden kulusta ja selittänyt, että tällainen tutkinta tehdään ja kysynyt, että mitä mieltä me olemme siitä. Molemmat sanoimme, että meistä on hyvä, että asioihin puututaan ja että kaikki tapaukset tutkitaan. Miten muuten pystytään löytämään lapsiin kohdistuva väkivalta? Nollatoleranssi on hyvä asia.

Sitten kun se kokous alkoi, se alkoi ylilääkärin kysymyksellä "Onko poikanne kovin itkuinen lapsi?".

Sen kysymyksen jälkeen meillä molemmilla loppui toimintakyky. Iski vasten kasvoja tietoisuus siitä, että me jumalauta olemme tässä ja nyt tutkinnan alla epäilynä lapseen kohdistuva väkivalta. Voin kertoa, ettei yhtään helpottanut ajatus siitä, että tämä tehdään kaikille ja että se on oikeasti hyvä asia. 
Tunne ei yhtään helpottunut myöskään siitä, että heti perään soitti paikkakunnan lastenvalvonta ja seuraavana päivänä poliis kertoen esitutkinnan aloittamisesta.

Ja ei, en kirjoita tätä purnatakseni että olen kokenut vääryyttä. En myöskään purnatakseni, että eri toimijoiden tavoissa asiaa hoitaa olisi parannettavaa. Osalla olisikin, mutta pääsääntöisesti homma hoitui hyvin asiallisesti.

Kirjoitan tämän siksi, että kaikki pienten lasten vanhemmat osaisivat varautua siihen, että näihin puututaan todella herkästi. Ja että se on hyvä asia, vaikka tuntuukin todella pahalta olla epäilyksenalainen oman lapsensa tahallisesta satuttamisesta.

 

Kirjoitan myös siksi, että on tuskallista huomata miettivänsä kahta tarkemmin mitä kertoo lääkärille lapsestaan. Varoo sanojaan: "Ei, ei hän ole ollut kipeä. Ei, en minä ole väsynyt. Ei, hampaat tulivat ihan helposti" Kun todellisuudessa totta kai lapsi on ollut räkätaudissa. Siitä on käyty kahdesti lääkärissäkin. Totta kai kahdeksankuinen valvoo kun tekee hampaitaan. Ja totta jumalauta minä olen väsynyt, kun kahdeksankuinen valvoo hampaita tehdessään! En minä silti lastani lyö. En ole ikinä lyönyt, enkä aio lyödäkään. Halaan vain ja silitän, että toisen olo helpottuisi. Mutta näissä "kuulusteluissa" tulee juuri sellainen olo, että jos kerron tuon, niin taas minua epäillään. 

Ennen kaikkea kirjoitin tämän siksi, että koko juttu tuntui niin helvetin pahalta. Ei helpottanut se, että sai vastata kysyttäessä että "Ei, lastensuojelun asiakkuus ei jatkunut, tuskin alkoikaan. Ja syyttäjältäkin tuli kirje, että esitutkinta lapseen kohdistuvasta väkivallasta on lopetettu". 

 

MikkoVlttil
Somero

Minä olen somerolainen ruokayrittäjä. Toimitan ruokaa suoraan maatiloilta kuluttajalle Eggspress- verkkokaupan ja Pieni Ruokakauppa -kotiinkuljetuspalvelun kautta.
Poliittisesti olen joskus määritellyt itseni "oikeistolaiseksi viherliberaaliksi".
Tässä blogissa aion kertoa mielipiteitäni paitsi kaikesta ruokaan, maatalouteen ja yrittäjyyteen liittyvästä, myös satunnaisesti muista aiheista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu