*

Mikko Välttilä Laatikon ulkopuolella on usein hyviä ajatuksia!

Minun perheeni, lastensuojelun asiakas.

Kauniina elokuisena päivänä ajelin Porvoon moottoritiellä kananmuniani kuskaten. Puhelin soi ja vaimo kertoo itkuisena, että hän on matkalla sairaalaan kahdeksankuisen poikamme kanssa. 
Myyntireissut jäivät sikseen ja kolmen tunnin kuluttua olin Turussa, yliopistollisen keskussairaalan ensiapupoliklinikalla pitelemässä sylissäni poikaa, joka oli juuri oksentanut kaiken, mitä oli pystynyt syömään.

Mitä oli tapahtunut? Vaimo oli vaihtanut kuopukselle vaippaa ja tyyppi oli päättänyt kääntyä vatsalleen sillä yhden sekunnin ajanjaksolla, kun vaimo oli laittanut likaista bodya pyykkikoriin. Poika kääntyi ja syöksyi lattialle. Sairaalassa tutkittiin ja tutkittiin, kunnes viimein huomattiin, että poika ei käytä toista jalkaansa. Yöllä otettiin vielä uusia röntgenkuvia ja todettiin reisiluun murtuneen.

Kamala onnettomuus, kivustaan oksentava vauva, huolesta sairaat vanhemmat, nukkumaton yö, hätääntyneet sisarukset. Kamalaa. Ihan helvetin kamalaa. 

Nyt, kun lopputarkastus tapaturmasta on takanapäin ja poika kaikinpuolin terveeksi todettu, ajattelin kertoa omat kokemukseni siitä asian toisesta puolesta. Uusi lastensuojelulaki nimittäin lähtee isolla vaihteella pykälään, kun alle yksivuotiaalla murtuu luu. Sairaalasta otetaan välittömästi yhteys poliisiin ja kotipaikkakunnan sosiaalivirastoon. Ja ei, se ei ole tiedustelu, vaan lastensuojeluilmoitus ja tutkintapyyntö. Kovimmat mahdolliset lääkkeet, mitä virkakoneistolla on tarjota lastensuojelussa. 
Siinä hetkessä, kun kuopus kääntyi hoitopöydällä ja tippui, meidän perheestämme tuli lastensuojelutapaus. 

Sairaalassa homma meni niin, että ennen kotiutusta kansamme kävi keskustelemassa sosiaalikuraattori. Sen lisäksi oli kokous, jossa oli paikalla vastuuhoitaja, hoitava lääkäri, pediatrian ylilääkäri, hänen assistenttinsa ja sitten se sosiaalikuraattori ja tietysti me, vanhemmat. Kuraattori oli etukäteen kertonut asioiden kulusta ja selittänyt, että tällainen tutkinta tehdään ja kysynyt, että mitä mieltä me olemme siitä. Molemmat sanoimme, että meistä on hyvä, että asioihin puututaan ja että kaikki tapaukset tutkitaan. Miten muuten pystytään löytämään lapsiin kohdistuva väkivalta? Nollatoleranssi on hyvä asia.

Sitten kun se kokous alkoi, se alkoi ylilääkärin kysymyksellä "Onko poikanne kovin itkuinen lapsi?".

Sen kysymyksen jälkeen meillä molemmilla loppui toimintakyky. Iski vasten kasvoja tietoisuus siitä, että me jumalauta olemme tässä ja nyt tutkinnan alla epäilynä lapseen kohdistuva väkivalta. Voin kertoa, ettei yhtään helpottanut ajatus siitä, että tämä tehdään kaikille ja että se on oikeasti hyvä asia. 
Tunne ei yhtään helpottunut myöskään siitä, että heti perään soitti paikkakunnan lastenvalvonta ja seuraavana päivänä poliis kertoen esitutkinnan aloittamisesta.

Ja ei, en kirjoita tätä purnatakseni että olen kokenut vääryyttä. En myöskään purnatakseni, että eri toimijoiden tavoissa asiaa hoitaa olisi parannettavaa. Osalla olisikin, mutta pääsääntöisesti homma hoitui hyvin asiallisesti.

Kirjoitan tämän siksi, että kaikki pienten lasten vanhemmat osaisivat varautua siihen, että näihin puututaan todella herkästi. Ja että se on hyvä asia, vaikka tuntuukin todella pahalta olla epäilyksenalainen oman lapsensa tahallisesta satuttamisesta.

 

Kirjoitan myös siksi, että on tuskallista huomata miettivänsä kahta tarkemmin mitä kertoo lääkärille lapsestaan. Varoo sanojaan: "Ei, ei hän ole ollut kipeä. Ei, en minä ole väsynyt. Ei, hampaat tulivat ihan helposti" Kun todellisuudessa totta kai lapsi on ollut räkätaudissa. Siitä on käyty kahdesti lääkärissäkin. Totta kai kahdeksankuinen valvoo kun tekee hampaitaan. Ja totta jumalauta minä olen väsynyt, kun kahdeksankuinen valvoo hampaita tehdessään! En minä silti lastani lyö. En ole ikinä lyönyt, enkä aio lyödäkään. Halaan vain ja silitän, että toisen olo helpottuisi. Mutta näissä "kuulusteluissa" tulee juuri sellainen olo, että jos kerron tuon, niin taas minua epäillään. 

Ennen kaikkea kirjoitin tämän siksi, että koko juttu tuntui niin helvetin pahalta. Ei helpottanut se, että sai vastata kysyttäessä että "Ei, lastensuojelun asiakkuus ei jatkunut, tuskin alkoikaan. Ja syyttäjältäkin tuli kirje, että esitutkinta lapseen kohdistuvasta väkivallasta on lopetettu". 



 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

18Suosittele

18 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Hyvä puoli tässä sentään on, ettet kokemuksestasi mitään kertonut eräälle Johan Bäckmanille...

Murheellinen tapaus ja juuri näin syntyvät vissi nuo surullisenkuuluiset venäläislasten tapaukset (osin aiheellisesti ja osin vastaavalla tavalla kuin sinulla: aiheettomasti).

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kysymyksessähän ei ollut venäläinen.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Hyvä esimerkki whataboutismista.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

--Sairaalasta otetaan välittömästi yhteys poliisiin ja kotipaikkakunnan sosiaalivirastoon. Ja ei, se ei ole tiedustelu, vaan lastensuojeluilmoitus ja tutkintapyyntö. Kovimmat mahdolliset lääkkeet, mitä virkakoneistolla on tarjota lastensuojelussa.

Ei sairaalasta tehdä mitään tutkintapyyntöä. Lastensuojeluviranomaiset päättävät, mihin toimenpiteisiin ryhdytään.

Käyttäjän MikkoVlttil kuva
Mikko Välttilä

Sitä en tiedä, mikä ja kuka sen tekee, mutta vanhemmalle joka on lapsensa kanssa sairaalassa se näyttää siltä, että ilmoitus menee suoraan sieltä.

Käyttäjän JanneOlsen kuva
Janne Olsen

"Ei sairaalasta tehdä mitään tutkintapyyntöä."

Kyllä muuten tehdään. Tutkintapyynnön tekeminen on sen viranomaisen vastuulla, joka asian kanssa on tekemisissä. Lapsen pahoinpitelyepäilyssä lastensuojeluviranomaiset eivät todellakaan päätä, mihin toimenpiteisiin ryhdytään, vaan juttu etenee poliisin johdolla esitutkinnan alusta loppuun asti. terveisin lastensuojelun edunvalvoja.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Ymmärrettäväähän tuo toki on molemmin puolin. Varmasti olette kokeneet itsenne loukatuksi, mutta asioillahan on aina se toinen puoli, eli lasten onnetomuudet on hyvä selvittää tarkkaan, kun koskaan ei tiedä milloin kyse onkin siitä pahoinpitelevästä vanhemmasta. Onneksi teidän tapauksessanne ei ollut näin.

Lasten kanssa sattuu ja tapahtuu.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Ei siltä oululaiselta pikkutytöltä taidettu paljon kysellä kun abortteja tehtiin isän raiskattua. Erika taisi olla kanssa vaiettu tapaus kunnes kuoli.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Niin. Kamalia tapauksia molemmat. Toivoa sopii että lastensuojelu on niistä ajoista parantunut.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Riippuu nähtävästi asuinpaikasta. Ystävättäreni joutui samaan tilanteeseen jo yli 30-vuotta sitten Auroran sairaalassa Helsingissä. Tosin ilman poliisia...Pikkuveljeltä katkesi käsi, kun isoveli veti hänet kerrossängystä alas, eikä ottanut kiinni...

On hyvä kuitenkin, että kuulustellaan ihan lapsen parhaaksi. Liian tarkkana ei voi koskaan olla, kun näitä kauheita tapauksia on ollut liiankin kanssa.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Oulun insestipaskalla oli demarien poliittinen hyvävelisuojaus tukena, eikä niissä piireissä näemmä lapsen etu paina mitään. Tavikset joutuvat myllyyn, vaikka lapsen edun takia kaikkien pitäisi olla tilanteen tarkastamisen alla. Oulussa protokolla sivuutettiin täysin.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Kupunnginvaltuustossako tuo insestin uhriksi joutunut tyttö kävi tekemässä abortin? Minä kun kuvittelin että häntä hädässä ja järkyyttävässä tilanteessa laiminlyötiin terveydenhoidon ja lastensuojelun puolella lääkärien, hoitajien ja erilaisten virkamiesten toimesta tai ehkä paremminkin toimettomuudesta.

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Tätä se lastensuojelu on. Vanhemmat ovat syyllisiä kunnes toisin todistetaan ja oikeusturva on heikko.

Helsingissä rääkätään pikkutyttö hengiltä ja Oulussa alaikäinen tyttö joutuu useita kertoja isänsä raiskaamaksi, mutta viranomaiset eivät reagoi. Mutta annas olla, jos käyt kuntosalilla, jätät lapsen kotiin pariksi minuutiksi tai tapahtuu itsestä riipumaton tapaturma, niin heti väännetään iso vaihde päälle ja vanhemmat ovat oletusarvoisesti syyllisiä.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Hieno ulostulo ja kokemus Mikon ja perheensä elävästä elämästä ja sen yhteiskunnan monitahoisen byrokratian toiminnan valaisemisesta. Loppujen lopuksi joskus byrokratia on hyväksi joskus pahasta. Tapauksesta riippuen.
Kiitos.

Käyttäjän MKujala kuva
Markus Kujala

Kyllä mulla tästä ensimmäisenä tulee mieleen, että tälläisen turhan byrokratian takia valtion rahat ei riitä kunnolliseen vanhusten ja sairaan hoitoon.
Et voi vaan miettiä kuinka monta tuhatta euroa palaa rahaa tollaisen prosessin pyöräyttämisessä.
Kyllä hoitajalla tai lääkärillä pitäis olla sen verran aikaa ja arviointi kykyä, että tutkinta tehtäisiin vain, jos on syytä epäillä jotain. Eikä jokaisesta lapsen tapaturmasta. Niitähän tulee ihan järjetön määrä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Vauvaikäisillä reisiluun murtuma on erittäin harvinainen vamma, vaikka sen voikin saada putoamisesta kovalle alustalle yli metrin korkeudesta.

Tässä tapauksessa vamman harvinaisuus on pyöräyttänyt koko ruletin käyntiin tavoitteena vammautuneen lapsen etu.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Ei se ole turha tutkimus. Ei lääkäri tai lastensuojeluviranomainen voi tietää mitä tapahtui, ellei asiaa tutkita. Alle yksivuotiaan luunmurtumat ovat niin harvinaisia, että tavallisissa tuhuissa niitä ei juurikaan tule. On siis syytä selvittää asia. Vanhempien kannalta asia on tietysti ikävä ja kiusallinen, sen ymmärrän. Mutta heidän lapsensa parhaaksi se tutkimus tehdään.

Käyttäjän MKujala kuva
Markus Kujala

Käsittääkseni tässä tapauksessa oli kyseessä turha tutkimus.
Niin, mitä se tarkoittaa, että kaikki tutkitaan?

Uskoisin on todella harvinaista, että vanhempi pahoinpitelee vauvaansa. Etenkin, jos ei mukaan lasketa päihde- ja mielenterveysongelmaisia.
Lähinnä mietin, että paljonko resursseja käytetään ja perheiden yksityisyyttä aika rajusti häiritään suhteessa saavutettuihin tuloksiin.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen Vastaus kommenttiin #16

Laki vaatii viranomaisia tekemään aina lastensuojeluilmoituksen, mikäli he epäilevät kaltoinkohtelua. Ensiapuun tuodaan jatkuvasti lapsia, joka vanhempien mukaan on pudonnut pöydältä, tuolilta yms. Kuitenkin lapsen vammat eivät sovi putoamisvammaksi ja selviää, että lapsella on vanhempiakin, epämääräisiä vammoja. Eikä vanhempien habituksesta voi lukea, että ovat lapsenhakkaajia. Jos lapsi on oikeasti vammautunut vahingon vuoksi, on toki ikävää vanhempien kannalta, että asiaa lähdetään tutkimaan muultakin kantilta. Mutta terveys- ja sosiaaliviranomaisilla ei ole mielestäni varaa lähteä arpomaan, onko tässä vahinko vai pahoinpitely. Mieluummin muutama mielensäpahoittanut vanhempi, jos siten saadaan pelastettua yksikin lapsi, jota revitään raajoista ja hiuksista, ravistellaan, nipistellään ja pahimmillaan heitetään seinään.
Markus Kujala: Vauvojen pahoinpitely Suomessa ei ole niin harvinaista kuin luullaan. Esim. pelkästään ravistelu voi vammauttaa vauvan aivoja peruuttamattomasti. Hermostunut vanhempi, jolla ei tarvitse olla alko- eikä mt -ongelmia, voi väsyneenä ravistella vauvaa saadakseen tämän itkun loppumaan.

Käyttäjän MKujala kuva
Markus Kujala Vastaus kommenttiin #18

Tietenkin kannatan käytäntöä, missä tutkitaan perusteellisesti, jos on syytä epäillä väkivaltaa.
Alkuperäisestä tekstistä välittyi vaikutelma, että aina tutkitaan.

Ja jos tutkimus vielä tuottaa tulosta, ni se on hyvä.
Jostain löysin arvion, että jopa 3% vauvoista joutuisi ravistelu väkivallan uhriksi. Onhan se hurjaa.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen Vastaus kommenttiin #19

Markus Kujala: "Jostain löysin arvion, että jopa 3% vauvoista joutuisi ravistelu väkivallan uhriksi. Onhan se hurjaa."

Suomessa syntyy vuosittain hieman alle 60 000 lasta. Jokainen voi laskea paljonko on 3 % heistä. Kehitysvaihe 3 ikävuoteen saakka on erityisen riskialtista, jos lapsi kokee kaltoinkohtelua. Joten ravistelut ja muu kaltoinkohtelu koskee todella isoa joukkoa pelkästään alle 3 vuotiaista. Paljon asioita on muuttunut viimeisten vuosien aikana, mutta väitän, etteivät kansalaiset - viranomaiset mukaanlukien - ole vieläkään tarpeeksi tarkkoja (rohkeita) tunnistamaan ja puuttumaan varhaislapsuuden kaltoinkohteluun.
Oma epistolansa on sitten se, miten vanhempia voidaan tukea jaksamaan ja saada heidät ymmärtämään vauvan hauraus myös sillon kun lapsi tuntuu vievän kaiken energian.

Käyttäjän MaijaLeivo-Mattila kuva
Maija Leivo-Mattila

Tuurn lähi kunnista olen myös kuullut että jollet käy syystä tai toisesta lapsesi kanssa hammaslääkärissä, esim perut käynnin lapsen sairauden vuoksi muutaman kerran tehdään sinusta lastensuojelu pyyntö?? ehkä hieman liiottelua?? kai?? hyväähän nää kaikki varmaan tarkoittaa...

Käyttäjän NinaVuorijrvi kuva
Nina Vuorijärvi

Olen kuullut myös samasta mutta tämä koskisi myös neuvolaa. Sinällään "hassua" koska Suomessa ei ole mitään lakia, joka pakottaisi käyttämään neuvolan tai hammaslääkärin palveluita (julkisella puolella siis). Toisaalta nykypäivänä on yleistynyt myös yksityisten palveluiden käyttäminen. Tai ainakin tuttavapiirissäni moni käy esim. hammaslääkärissä vallan yksityisellä. Kaiketi käynnit yksityisellä puolella olisi todistettavissa jos olet säilyttänyt kuitit tai antanut luvan välittää tiedot myös julkisen puolen terveydenhoitoon.

Käyttäjän TiuskeaRakki kuva
Eero Nevalainen

Itselläni on harvinainen luuston haurautta aiheuttava sairaus, joka usein johtaa pahoinpitelyepäilyihin kun vauvalla on luita poikki säännöllisesti ilman järkeviä selityksiä. Onneksi diagnoosi saadaan nykyään suhteellisen helposti kun asiaa osataan epäillä muiden löydösten perusteella.

Ikävää sinänsä että kun sairautta on popularisoitu koska se on mediaseksikäs, niin jenkeissä oikeat pahoinpitelijät yrittävät sitten vedota siihen että lapsi onkin sairas...

Käyttäjän SonjaPerttula kuva
Sonja Perttula

Hei Mikko!

Kiitos, kun kerroit perheellenne tapahtuneesta onnettomuudesta ja sen käsittelystä! Onneksi kaikki päättyi lopulta hyvin.

Nyt, kun kaikki on onnellisesti ohi, sopinee reaktiotasi tarkastella myös kriittisesti? Mietin nimittäin, oletko pysähtynyt miettimään mistä suhtautumisesi lastensuojeluun johtuu? Kuten lopuksi totesit, järjellä ajatellen asiat sujuivat juuri niin kuin pitääkin. Silti asian selvittäminen tuntui pahalta, mikä on hyvin ymmärrettävä, koska lastensuojelun maine on mitä on. Pelästymisesi tilanteessa kertookin, että oletit lastensuojelussa olevan kyse siitä, että sinua vanhempana syytetään nyt jostakin. Vai olenko väärässä? Entäpä jos ensimmäinen ajatuksesi olisikin ollut, että viranomaiset haluavat varmistaa, että lapsellasi on kaikki hyvin? Se nimittäin ihan oikeasti on lastensuojelun tehtävä. Ja varmasti se on myös sinun tavoitteesi vanhempana.

Haluan herättää tästä keskustelua ja ainakin ajatuksia siksi, että lastensuojeluun kohdistuvilla ennakkoluuloilla ja niiden vahvistamisella on ihan oikeasti väliä. Ensinnäkin, monet perheet, lapset ja vanhemmat pyytävät itse apua lastensuojelusta. Miltä heistä tuntuu, kun käytät sanaa "lastensuojelutapaus"? Toiseksi, lastensuojelun työ on paljon vaikeampaa, kun työskentely pitää aloittaa pelkojen hälventämisellä. Lapsille ja perheille tarkoitettu apu menisi paljon paremmin perille, jos vanhemmat uskaltavat ottaa apua vastaan.

Ja ei, tarkoitukseni ei ole sulkea silmiä siltä, että myös lastensuojelussa tehdään virheitä ja asiat eivät aina menen niin kuin pitäisi. Työskentelyn alussa kuitenkin toivoisi olevan selvää, että tavoite on yhteinen eli lapsen hyvinvointi.

(Olen koulutukseltani sosiaalityöntekijä, YTM ja olen työskennellyt lastensuojelussa.)

P.S. Lopuksi täytyy vielä korjata, että ammattinimike on sosiaalityöntekijä, ei sosiaalikuraattori, ja organisaatio on lastensuojelu, ei lastenvalvonta. Lastenvalvojat ovat myös sosiaalityöntekijöitä, mutta käsittelevät lasten isyyden vahvistamiseen, huoltajuuteen ja tapaamisiin liittyviä asioita.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset