Mikko Välttilä Laatikon ulkopuolella on usein hyviä ajatuksia!

Tuontiruoan glooria.

 

 

Maatalous, ruoka, tuottajien pärjääminen ja tuet puhuttavat nyt paljon. On viimein ymmärretty, että kotimainen ruoan alkutuotanto on henkitoreissaan. Nyt kiistellään siitä, mitä asialle voisi tehdä ja jopa siitä, pitääkö sille tehdä mitään.

Haluaisin nyt tuoda esille, en tarpeellisuus, vaan reiluusnäkökohtia.

Moni talousliberaali väittää naama peruslukemilla, että kansa voi ihan hyvin perustaa ruokahuoltonsa tuontiin. Ja että koska tuontiruoka on halvempaa, se on suora osoitus siitä, että kotimainen tuotanto on kannattamatonta.

No, asia ei ole niin yksinkertainen. Tämä ruoan hinnanmuodostus kätkee sisäänsä miljoonia pikku kommervenkkejä jotka sotkevat kuviota. Minä en ole mikään maailmanmarkkinan paras asiantuntija, mutta yritän tässä avata omaan tietooni pohjaavia seikkoja reilumpien pelisääntöjen tarpeesta.

Otetaanpa vaikka vehnäleipä. Sillä on oikeastaan yksi pääraaka-aine, eli vehnä. Vehnää viljellään eteläisessä Suomessa kohtuullisella sato- ja laatuodotuksella. Vehnän keskisato täällä lienee neljän tonnin luokkaa. Ranskassa sato on tuplat. Lähtökohatisesti siis Ranskassahan vehnää kannattaisi viljellä, eikä täällä. Totta. 

Mutta sitten:

1) Ranskassa peltohehtaaria tuetaan enemmän, kuin Suomessa

2) Ranskassa peltohehtaarin maksimilannoitemäärä on paljon suurempi, kuin Suomessa. Tämä siis absoluuttinen maksimi, jonka peltoon saa laittaa vaikkapa typpeä. Suomessa vehnän huippusatoon ei enää voi saada parannusta, koska ravinteet eivät riitä.

3) Ranskassa saa käyttää glyfosaattia sadon pakkotuleennuttamiseen ja täällä ei. Tämä alentaa merkittävästi korjuukustannuksia, kun sato saadaan talteen suunniteltuna hetkenä ja takuulla kypsänä sekä kuivana.

4) Ranskassa maailmanmarkkinoille lähtevästä viljatonnista maksetaan maailmanmarkkinahinta. Kun se tuodaan Suomeen, ostaja maksaa rahdin. Suomalaisesta viljatonnista viljelijältä vähennetään rahti vaikkapa Hollantiin.

5) Kaikesta tästä huolimatta ranskalaisenkin viljelijän talous on kuralla.

Nyt näitä luettelemiani kohtia lähtevät mielellään kumoamaan monet. Melko uusi argumentti ykköskohdan tukiepäreiluuteen on laskentatapa, jossa maan tukipottia verrataankin hehtaarien sijasta koko tuotannon arvoon. Siis todetaan, että ranskalainen viljelijä tuottaa samalta hehtaarilta niin paljon enemmän euroja, että hehtaarikohtainen tuki ei ole merkityksellinen. Niinhän se on, mutta kysymys kuuluukin, että MIKSI se on niin? 

Meikäläinen duopolistinen ruokakauppa on sotkenut ruoan hinnan niin alas, että meillä maailman pohjoisimmassa maatalousmaassa on Euroopan alimmat tuottajahinnat. Osuuskaupan on helppo kertoa, että he halpuuttavat katteestaan. Siis katePROSENTISTAAN. Se onkin suurinpiirtein ainoa asia, jonka he voivat enää tehdä, kun tuotantoketju maatiloilta teollisuuteen on jo imetty rahattomaksi. Ja samalla pääkonttorin numeronsärkijät ovat takuulla laskeneet, että kate-EUROJA tulee varmasti lisää, vaikka prosentti aleneekin. Kuriositeettina kerrottakoon, että Osuuskauppa on myynyt viimeisen parin vuoden aikana kaiken maatalouden tuotantopanosten kauppansa ulkomaille. Maajussit eivät pystyneet enää maksamaan molempiin suuntiin. Siis sekä kovia katteita rehukauppiaalle, että nollakatteella tuotteitaan elintarvikeketjuun.


Olemme siis aivan itse syösseet tuotantomme arvon niin alas, että tukipotti suhteessa tuotannon arvoon näyttää törkeän kovalta. Tämäkin on vielä marginaalista kun verrataan kannattavuutta. Onhan Ranskassa paljon suotuisempi ilmasto viljellä vehnää.

Vai onko? 

Ranskalainen vehnänviljelijä tosiaankin saa pellostaan keskisatoa kaksinkertaisesti suomalaiseen ammattiveljeensä nähden. Lämpösumma on vain niin paljon suurempi siellä. Tässäkin on varjopuolensa. Koska lämpöä on niin paljon enemmän, eikä välissä ole puhdistavaa talvea, Ranskassa joudutaan baskerit vinossa torjumaan rikkakasveja, kasvitauteja ja tuhohyönteisiä. Lisäksi siellä kärsitään melko usein tuhoavasta kuivuudesta tai yhtä tuhoavasta tulvasta. Saadakseen maksimisadon Ranskassa pitää siis käyttää hirmuinen määrä enemmän lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita kuin Suomessa. Suhteessa isompi määrä, kuin mikä on satotasojen ero. Lisäksi tulee pakkotuleennuttaminen glyfosaatilla. Se on Suomessa kiellettyä ja hyvä niin. Tällä pystyttäisiin kuitenkin pienentämään korjuukustannuksia merkittävästi.

Jatketaan oletusta, että edelleen ollaan marginaalisessa erossa. Oletetaan, että viljelyyn käytettyjen kemikaalien ja toisaalta kauppapoliittisten eroavaisuuksien summa ei vielä riitä edes mainittavaksi asiaksi. 

Nyt tullaan rahtiasiaan. Suomalainen ostaa vehnää laivalastillisen ja maksaa siitä maailmanmarkkinahinnan plus rahdin. Ranskalainen ostaa suomalaisen vehnälaivallisen ja maksaa siitä maailmanmarkkinahinnan MIINUS rahdin. Laivalastin rahti ei ole muuten ihan pieni summa.

Nämä seikat huomioiden toteaisin, ettei tässä suomalaisen ruoantuotannon kilpailukyvyttömäksi tuomitsemisessa kyllä reiluutta ole yhtään. Vielä vähemmän on reiluutta siinä, että meillä voidaan täysin laillisesti ostaa vaikkapa kouluihin ruokaa, jota ei täällä ole laillista tuottaa. Yksi esimerkki on tuo aikaisemmin mainittu glyfosaatti. Toinen on GMO. GMO-ruokaa saa Suomessa myydä, muttei tuottaa. Tai kasvuhormoneilla ryyditettyä nautaa. Tai sellaista porsasta, jolta on silvottu saparo. Tai broileria jolle on annettu rutiininomaisesti antibiootteja. Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. Me syömme päivittäin sellaista ruokaa, jota meillä ei olisi laillista kasvattaa.

Eipä kai tässä muuta sanottavaa enää ole kuin että sen sijaan, että mietitte miten on mahdollista ettei tällä tukipotilla jonka maksamme veroistamme, meidän maajussimme pärjää, miettisittekin että miksei pärjää. Syyt voivat välillä yllättää. Minusta tuntuu myös, että ne joilla on isoin ääni näissä jutuissa on myös vähiten tietoa. 

Saataisiinkohan tähän parannusta?
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Rea Peltola

On hyvä muistaa sekin, että maailmanmarkkinoilla liikkuu pääasiassa vain sellaisia elintarvikkeita, jotka on tuotettu tukien avulla. Tällä hetkellä Uusi Seelanti taitaa olla ainoa maa, joka pystyy viemään tuotteita maailmanmarkkinoille jokseenkin ilman tukia, ja sielläkin viljelijöiden talous on hyvin tiukka. Ainoastaan kotitarveviljelijät tuottavat ilman tukia, ja köyhimmissä maissa kotitarveviljely onkin aivan välttämätöntä, koska ihmisillä ei ole varaa ostaa edes sitä tuettua tuontiruokaa. Ei tarvitse mennä kuin Venäjälle, niin nähdään, miten tärkeä osa ihmisten taloutta mökkitonttien viljelmät ovat.
Maataloustuethan ovat kuluttajan tukia. Mutta ne ovat myös teollisuuden tukia. Kun viljelijät eivät saa tuotteistaan hintaa, joka peittäisi tuotantokustannukset, tuet auttavat kattamaan kustannuksia. Suurin osa tukirahasta kuluu viljelyn tuotantopanosten, eli lannoitteiden, koneiden, polttoöljyn, torjunta-aineiden ja sähkön kustannuksiin. Toisin sanoen teollisuudelle, joka nämä tuotantopanokset valmistaa. Lisäksi tukien avulla halpana pidettävä ruoka alentaa teollisuuden kustannuksia: teollisuuden työväki selviää pienemmällä palkalla, kun ruokaan kuluu vain 10-15 % tuloista. Vielä 1950-luvulla suomalaisilta kului ruokaan noin puolet tuloista.

Irma Saloniemi

Ihan kiinnostuksesta aakuaisin selvennystä kohtaan 2): Mikä rajoittaa typen käyttöä Ranskassa? Mistä maksimilannoitemäärä tulee?
Minulla on ollut sellainen käsitys, että Suomessa käytetään runsaasti lannoitteita, mutta ehkä se koskee vain fosforia.

Käyttäjän MikkoVlttil kuva
Mikko Välttilä

Joka maalla on omat rajansa lannoitteiden maksimimäärään.
Suomessa ei todellakaan käytetä paljoa lannoitteita. Meillä on Euroopan tiukimmat rajat.

Irma Saloniemi

Eikö olisi oleellista myös miettiä, mitä Suomessa kannattaa viljellä ja miten? Onko järkevää viljellä vehnää, jos sen hehtaarisadot ovat muualla paljon suuremmat ja maailmanmarkkinahinnat alhaiset?
Kannattaisiko hyödyntää Suomen erityisoloja, jotka sallivat pienempien torjunta-ainemäärien käytön. Tai kasveja, joiden laatu (maku, ravintoaineet) hyötyvät kesän poikkeuksellisista valo-oloista?
Olisiko joko luomu, tai erikoiskasvien viljely ratkaisu Suomen maatalouden ongelmiin. Suomihan on jo maailman ykkönen kuminan viljelyssä ja varmaan muitakin löytyisi (myös puutarhaviljelystä).
Olisiko suuri ongelma, jos vaihtoehtoinen viljely olisi työvoimavaltaistakin? Ainakin luomu on taitolaji, jossa ammattilaiset osaavat tuottaa suuriakin satoja. Myös erikoistuotteista voisi maailmanmarkkinoilla saada niin hyvän hinnan, että suuremmatkin työvoimakustannukset saataisiin peitettyä.
Suomesta puuttuu tutkimus ja tuotekehitys varsinaisesta viljelystä; kaikki on keskittyy vain houkuttelevien teollisten kuluttajatuotteiden keksimiseen.

Käyttäjän MikkoVlttil kuva
Mikko Välttilä

Et sitten yhtään ymmärtänyt kirjoitustani? Pointti oli nimenomaan se, että vaikka Ranskassa on MAHDOLLISTA saada isompi sato vehnästä, se ei välttämättä puolella sadolla Suomessa ole yhtään huono viljelykasvi. Muuten olen kanssasi ihan samaa mieltä viljelyn strategian muuttamisesta ja erikoistumisesta. Se olisi parempi bisnes. Tämän kirjoituksen tarkoitus oli kuitenkin ohuesti sivuta sitä maailmaa, jonka lainalaisuuksia nämä erilaiset maailmanmarkkinahinnat noudattavat. Ja kertoa, ettei suomalainen maatalous ole kannattamatonta tällä hetkelläkään. Tai ainakaan sen kannattamattomampaa, kuin muuallakaan.

Irma Saloniemi

Voisitko antaa linkin sivulle, jossa Suomen (ja mahdollisesti muiden EU-maiden) rajat lannoitteille on kerrottu? Asia on todella kiinnostava.

Eero Mattila

Suomessa on surullisen kuuluisa MAVI eli maatalousvirasto, joka on tehnyt maailman monimutkaisimmat ohjeet maataloutta varten. Heidän sivuiltaan löytyy myös maksimilannoitemäärät eri kasveille.
- Mutta koettakaapa löytää tämä tieto - pääsette samalla ihan ilmaiselle kierroksella maataloustukibyrokratiaan.
http://www.mavi.fi/

Anna-Karin Friis

Tästä Eurostatin artikkelista löytyy tietoa, mutta se ei ole ihan kattava. Tässä siis tilastoidaan lannotteiden käyttöä, eikä mainita rajoituksia, mutta lisää tietoa varmasti löytyy tähän liittyviä linkkejä avaamalla.

http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/...

Eiköhän se ole ymmärtääkseni niin että rajat säädetään asetuksella maittain ja myös kriteeriet jonka mukaan rajat määritellään vaihtelevat näin maittain? Siis pohjana EU:n ns. nitraattidirektiivi vuodelta 1991, meillä nitraattiasetus "eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta".
http://www.ym.fi/fi-fi/Luonto/Lainsaadanto_ja_ohje...

Vertaus EU-maiden käytännöistä lannoitteiden käytön suhteen saattaa löytyä esim. asetuksen valmisteluun liittyvistä asiakirjoista, mutta epäilen. Ehkä jostakin alan järjestöstä voisi sellaisia tilastoja tiedustella tai sitten vaikkapa Maa- ja metsätalousministeriöstä!

Irma Saloniemi

Kiitos linkistä!

tässä suora linkki typpivertailuun:
http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/...

Kuvasta 2 silmämäärin katsoen Ranskassa käytetään noin 40% enemmän typpeä (jotain 170 vs 120 kg/ha)

Kuva 6 kuitenkin osoittaa, että Ranskassa myös pellosta otetaan vuosittain sadon mukana pois selvästi enemmän typpeä, ehkä 70% enemmän (noin 120 vs 70 kg/ha)

Tuon tiedon mukaan siis kummassakin maassa hukataan hehtaaria kohti suunnilleen sama määrä typpeä vuodessa. Ei siis ole kovin helppo sanoa, että typpilannoituksessa olisi suuri ero Ranskan hyväksi. Kuten linkeistä käy ilmi, asioiden vertaaminen tai edes tilastojen laatiminen ei ole yksinkertaista.

Typpilannoituksen rajoitukset ovat tietysti vielä asia erikseen. Onko näyttöä siitä, että suurempi typpilannoitus lisäisi tuottoa SUomessa? Siitä on näyttöä, että typen lisäys valumavesissä lisää haittoja ympäristölle.

Gekko Yogaa

Niin ja sitten lähestulkoon kaikki se lannoitteilla, sekä myrkyillä tuotettu kannattamaton vilja syötetään eläimille rehuksi. Näin saadaa muutettua kasviproteiinista muutama prosentti lihaksi ja sivutuotteena saadaan runsaasti lantaa sekä virtsaa. Näitä lihoja sitten heitellään kauppojen roskiin kun täytyy olla kaikille asiakkaille kaikkea tarjolla jatkuvasti. Koko proseduuria tuetaan miljoonilla euroilla ja lopputulos on sananmukaisesti runsain määrin just sitä itseään.

Luonto kärsii, tuottaja kärsii, eläimet kärsii ja ihmiset kärsii liian lihan aiheuttamina sairauksina. Eli kaikki kärsitään.

http://www.animalia.fi/animalia-toimii/toimintakoh...

Irma Saloniemi

Kasvituotannon ja eläintuotannon suhde on yksi asia, jota Suomessa kannattaisi miettiä. Monet märehtijät menestyvät kyllä lähes varsin vähillä lannoite- ja torjunta-ainemäärillä, jos tavoitteena ei ole huippumäärä vaan laatu. Kannattaako parhailla kasvinviljelyalueilla viljellä niin paljon eläinperäisiä tuotteita? Jos ruokaa tuodaan, onko parempi tuoda eläin- vai kasviperäisiä tuotteita?

Toimituksen poiminnat