Mikko Välttilä Laatikon ulkopuolella on usein hyviä ajatuksia!

Jokainen maalainen on vähän Vihreä

 

Asun ihan kirjaimellisesti kahdenlaisen Suomen rajalla. Etupihalta aukeaa viljava varsinaissuomalainen peltoaukea, takapihalta metsä, joka jatkuu ja jatkuu ensin Torronsuon kansallispuistoon, sitten oikeastaan halki koko Suomen itärajalle asti.  Tietysti siellä on peltoja ja kaupunkeja välissä, mutta luonto muuttuu tässä meidän nurkilla totaalisesti itään päin mentäessä.

Olen asunut täällä melkein aina. Muutamia kertoja olen lähtenyt pois ja sitten taas tullut takaisin. Vasta viime aikoina olen alkanut ymmärtää, että kaupunkilaisen ja maalaisen erottavat toisistaan vain luontosuhde. Täällä maalla ihmiset ymmärtävät luontoa ja elävät sen kanssa päivittäisen elonsa. Metsä on aina läsnä. Niitty ja peltokin ovat. Niistä otetaan yhä se elämisen ehto ja toisaalta huvi ja virkistys.

Täkäläinen ihminen, minä mukaan lukien, ei koe luonnonsuojelua minään erityisasiana. Täällä kaadetaan metsää ja istutetaan uutta. Täällä myös viljellään ja muokataan maata.  Minusta kiitettävän moni yrittää tehdä sen oikeasti fiksusti. Niin, että vaikkapa vesistövalumat olisivat mahdollisimman pieniä. Metsäomistus alueellamme on pirstaleista, eivätkä hakkuut siis ole koskaan kovin isoja. Monesti täällä vähän naurahdellaan luonnonsuojelulle. Ei oikein ymmärretä, että itse ollaan aika kovia suojelemaan omaa luontoamme.

Täkäläisillä ihmisillä on taju maisemaan. On totuttu siihen, että jossain kaivetaan ja myllätään, mutta maisemaa ei koskaan muuteta kovin rajusti kerralla. Luonnonsuojelu on siis päivittäinen, usein tiedostamaton valinta.

Eläimetkin ovat aina läsnä. Paitsi kotieläimet, myös metsän eläimet. Hirvet, peurat, jänikset, ketut ja vaikkapa mäyrät ovat ihan päivittäisiä näkyjä. Hirviä kaadetaan vuodessa muutamia, samoin peuroja. Supeja varsinkin, mutta myös kettuja jokunen aktiivinen metsästäjä jaksaa jahdata. Hyvä niin, koska maahan pesivien lintujen kannat täälläpäin ovat kovin heikot. Kukaan täällä ei kuitenkaan vihaa metsän eläimiä. Ei, vaikka hirvet saattavat syödä nuoren metsän aivan tärviölle yhdessä vuodessa. Eikä sittenkään, vaikka supi söisi pihasta kanan, tai ilves kissan. Kaikki tämä on kovin tavallista ja luonnollista.

Itse lienen herkemmästä päästä täällä. Minua on aina koskenut kovasti, kun vaikkapa suosikkimetsäni on hakattu, tai jokin kaunis yksinäinen puu keskellä peltoaukeaa on kaadettu. Toisaalta tunne on hyvinkin ristiriitainen: se metsä on jonkun ihmisen elanto ja omaisuus. Mikä minä olen hakkuuta kieltämään? Ja kyllä se metsä ihan oikeasti kasvaa uudelleen. Silti olisin kovin surullinen, jos kotini lähellä oleva ikikuusikko, minun oma satumetsäni ja voimapaikkani kaadettaisiin pois. Jos minulla olisi rahaa, niin ostaisin sen itselleni vain varmistaakseni, ettei siihen kajota.

Vaikka täällä elanto tulee pellosta ja metsästä, kotiseudullani kyllä suojellaan luontoa ja arvostetaan sitä. Maanviljelijät tiedostavat vastuunsa vesistöjen suhteen, kulttuurimaisemaa vaalitaan, luonnonvaraisten eläinten elinoloja kunnioitetaan, romut ja jätteet toimitetaan asiaan kuluviin paikkoihin ja turhaa luonnon raiskaamista vältetään. Sellaista on minunkin luonnonsuojeluni. Päivittäisiä valintoja paitsi siviilinä, myös ammatillisesti.  Kotitaloudessa se on  kierrättämistä, töissä suojakaistojen jättämistä vesistön varteen ja vaikkapa kuovin pesintärauhan kunnioittamista mahdollisuuksien mukaan.

Mikko Välttilä

Maanviljelijä ja MunaEggsPress –yrittäjä,

kansanedustajaehdokas (Vihr.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset